HIMOS-YHTIÖT OY ON JÄMSÄN VUODEN YRITYS 2024

HIMOS-YHTIÖT OY ON JÄMSÄN VUODEN YRITYS 2024

Jämsän Vuoden Yritykseksi 2024 on valittu Himos-Yhtiöt Oy. Himos on jämsäläinen perheyritys, jonka perustivat Juhani Ojala ja Päivi Kuokkanen joulukuussa 1983 ja jonka laskettelutoiminnan virallisia avajaisia vietettiin joulukuussa 1984. Vuosikymmenten aikana rinteiden ja hissien määrä on kasvanut siten, että Himos on Etelä- ja Keski-Suomen suurin hiihtokeskus. Himos on kävijämääriltään Suomen 4. suurin hiihtokeskus.

Operatiivisesta toiminnasta vastaavat nykyisin Juhani Ojalan lapset, toimitusjohtaja Elsi Ojala ja liiketoimintajohtaja Jouni Ojala, jotka jatkavat Himoksen kehittämistä vahvalla perheyrittäjyyden hengellä. Himos on palkittu Vuoden Hiihtokeskus -tittelillä jo kolmesti – viimeksi vuonna 2022 – ja se tunnetaan valtakunnan kärkikohteena laskettelijoiden ja talvilajien ystävien parissa.

Jämsän Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Pohjoismäki avasi tunnustuksen myöntämisen yhteydessä valinnan taustoja. ”Yritys on merkittävä alueellinen ja myös valtakunnallinen toimija, joka on onnistunut jatkuvasti kehittämään toimintaansa. Yrityksen sitoutuminen kestävään kehitykseen on ihailtavaa. Yrityksen toiminta myös työllistää suoraan ja välillisesti lukuisia paikallisia yrityksiä ja työntekijöitä.”

Lämpimät kiitokset tästä muistamisesta ja tunnustuksesta. Todellakin koen toimitusjohtajana ja perheenjäsenenä, että varsinaisesta elämäntyöpalkinnosta tässä on kyse. Olen saanut upean työn ja myös omaan elämääni uuden merkityksen perheyrityksen jatkajana”, Himos-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Elsi Ojala kiitteli.

Himoksella uskotaan, että pitkäjänteinen matkailualueen kehittämiseksi tehty työ ja viime aikojen isot investoinnit ovat myötävaikuttaneet palkinnon myöntämiseen. Myös rinteiden äärelle nouseva Keskimaan hotelliprojekti on lähtenyt liikkeelle Himos-Yhtiöiden ja Keskimaan yhteistyöstä, ja se on Keski-Suomen maakunnan suurin matkailurakennushanke pitkiin aikoihin.

Artikkeli julkaistu 7.11.2024