TONTTEJA HUIPPUPAIKOILTA

Länsikeskuksen asemakaavassa on tarjolla länsirinteiden huipulta ja juurelta rakennusvalmiita loma-asuntotontteja sekä isompia palvelu- ja majoitusrakentamisen kokonaisuuksia. Tämän parempaa sijaintia et Himokselta harrastustesi äärellä löydä – ekologista asumista parhaimmillaan.

Loma-asuntotontit sijaitsevat ABC-rinteen reunassa ja Himmin rinteen yläosassa sekä hissien yläasemalla, eli aktiivisen laskettelijan unelmapaikalla. Suksilla/laudalla omalta pihalta suoraan rinteeseen ja takaisin. Himoslehdon tonteilla ja Länsitähdellä on kunnallistekniikka jo valmiina ja rakentamaan pääsee vaikka heti. Tonteille voit rakentaa yksittäisen talon tai paritalon ja isommille suuremmankin kokonaisuuden.

Länsirinteiden alaosassa karavanalueen paikalle on kaavoitettu viisi kappaletta isompia 3000 kem2 RM-tontteja. Nämä soveltuvat mainiosti esimerkiksi huoneistohotellin tai lomakerrostalon rakentamiseen. Rakennusten alakertaan on kaavan mukaan mahdollista sijoittaa kauppa-, ravintola- tai muita oheispalveluita. Tontit sijaitsevat aivan rinnepinnassa, mutta myös Himos Golfin rangen ja ykkösteen äärellä.

Luoteisrinteiden juurella, omassa rauhassa, mutta kuitenkin ihan lumipinnassa on myynnissä viisi RM-tonttia, joissa on rakennusoikeutta 1500 kem2/tontti. Näillekin tonteille on toteutettavissa lomakerrostaloja.

1 HIMOSLEHTO 1
Jäljellä 2 loma-asuntotonttia
Rakennusoikeus 200 kem2/tontti

2 MUURAJAISRINNE
10 loma-asuntotonttia
Rakennusoikeus 120-350 kem2/tontti

3 LÄNSIRINTEIDEN LOMAHUONEISTOT
5 RM-tonttia majoitus- ja palvelurakentamiseen
Rakennusoikeus 3000 kem2/tontti

4 LÄNSITÄHTI
RM-tontti majoitus- ja palvelurakentamiseen
Rakennusoikeus 425 kem2

5 LUOTEISRINTEET
5 RM-tonttia majoitus- ja palvelurakentamiseen
Rakennusoikeus 1500 kem2/tontti

Kysy lisää ja varaa oma Himos-tonttisi!
Himos-Yhtiöt Oy Juhani Ojala, puh. 0400 640 588 tai juhani.ojala@himos.fi