MIKKO VÄNSKÄ ALOITTI HIMOKSEN VUOKRAAMOPÄÄLLIKKÖNÄ

MIKKO VÄNSKÄ ALOITTI HIMOKSEN VUOKRAAMOPÄÄLLIKKÖNÄ

Mikko Vänskä on Himoksen uusi vuokraamopäällikkö. Kausityöntekijänä 12 talvea vuokraajia palvellut Vänskä tarttui lokakuussa haasteeseen Himoksen vuokraamopalveluiden kehittämiseksi. Vuokraamon esimiehenä 30 kautta toiminut Santtu Hiekkataipale jatkaa edelleen vuokraamossa työntekijänä.

Lahdesta Jämsään kotiutunut Vänskä on tehnyt harrastuksestaan työn ja se tuntuu hyvältä, kuten hiihtokeskuksen tunnelmakin.

-Täällä on aivan erityinen tunnelma. Saamme olla päivittäin tekemisissä iloisten ihmisten kanssa. Laskiessa koetaan vauhdin hurmaa, onnistumisen elämyksiä ja leikin riemua. Me saamme jakaa sitä iloa.

Vuokraamopäällikkö on vuokraamon esimies, hän kouluttaa ja perehdyttää työntekijät, suunnittelee työvuorot, hankkii vuokravälineet ja tilaa myytävät tuotteet muunmuassa.

-Toivottavasti aikaa jää myös perusvuokraamotyölle, asiakastyössä viihtyvä päällikkö hymyilee.

Sauvapojasta esimieheksi

Ensimmäinen työpäivä vuokraamossa on jäänyt Vänskän mieleen. Siitä on yli kymmenen vuotta. Vänskä opiskeli Gradia Jämsässä nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi ja suoritti työharjoitteluaan vuokraamossa. Ensimmäinen työpäivä sattui koululaispäivälle ja vuokravälineet piti saada ripeästi satojen lasten käyttöön.

– Santtu sanoi, että seiso tuossa ja anna lapsille sauvat.

Sauvojen jakelu ja muut työt sujuivat sen verran sukkelaan, että seuravana syksynä Vänskälle tarjottiin vuokraamosta sesonkitöitä. Siitä lähtien Vänskä on tehnyt vuokraamossa hommia jokaisena talvena ja tuntimäärä on kasvanut vuosi vuodelta.

-Viimeiset kaksi vuotta olen tehnyt talvikaudella täydet työtunnit ja ollut mukana syksyn valmisteluissa ja keväällä kautta päättämässä. Olen hoitanut esimerkiksi vuokraamon ja Ski Shopin tilaukset.

Pitkä kokemus on vuokraamopäällikölle tarpeen. Työ on niin monipuolista, ettei sitä opi kuin työtä tekemällä.

-Esimerkiksi erilaisia suksien säätömekanismeja on niin paljon, että minullekin tulee yhä vastaan sellaisia asiakkaiden suksia, joita en ole ennen säätänyt.

Aina hyvällä tuulella

Vänskä tunnetaan työtovereiden keskuudessa rauhallisena ja hyväntuulisena tyyppinä. Vänskää ei näe pahalla tuulella, eikä häntä näytä pahinkaan hoppu tai ongelma hermostuttavan.

-Harvoin minä hermostun, mutta kyllä minunkin on joskus täytynyt hampaita kiristellä, mutta en silloinkaan näytä sitä.

Sesonkipäivinä Himoksen vuokraamossa säädetään välineet yli 1000 laskijalle. Päivät ovat todella kiireisiä. Vänskää se ei haittaa.

-Kiireiset päivät sujuvat rutiinilla, silloin työssä on hyvä rytmi koko päivän. Hyvällä porukalla nekin päivät hoituvat.

Vuokraamossa on hyvä yhteishenki. Siitä kielii sekin, että 25-30 sesonkityöntekijästä useimmat palaavat töihin talvi toisensa jälkeen. Alkavalla kaudella vuokraamoon tulee ainoastaan kolme täysin uutta työntekijää.

-Tänne on sattunut oikeanlaisia ja sopivan erilaisia ihmisiä. Kulttuuri on sellainen, että kaveria ei jätetä pulaan. Tiedämme, että jos yksi ei hoida työtään kunnolla, se kostautuu muille.

Artikkeli on julkaistu 30.11.2021