Vuoden 2022 Hiihtokeskus

Vuoden 2022 Hiihtokeskus

Vuoden hiihtokeskus palkittiin 4.5.2022 Suomen Hiihtokeskusyhdistys ry:n vuosikokouksessa Sallassa.

Vuoden hiihtokeskus -palkinto on arvostettu tunnustus laskettelevan kansan eteen tehdystä työstä.

Vuoden hiihtokeskusta oli valitsemassa Kristiina Hietasaaren (Visit Finland – Business Finland) johtama raati, johon kuului matkailun, median ja lajiliittojen edustajia. Myös kuluttajilla oli mahdollisuus vaikuttaa valintoihin, ja Ski.fi-sivuilla julkaistuun kyselyyn vastasi peräti yli 4 000 laskettelijaa. Kuluttajien vastaukset olivat arvokas työkalu valintaraadille.

”Valintaraadin perusteellisessa ja hyvässä keskustelussa hiihtokeskusten vastuullisuus- ja turvallisuustyöt nousivat vahvasti esille. Kaikki palkitut ovat tehneet pitkäjänteistä, korkealaatuista ja vastuullista työtä, mistä monen yrityksen hiihtokeskustoimialan ulkopuolellakin soisi ottavan oppia. Valintoja perusteluineen on ilo kertoa eteenpäin!”, raadin puheenjohtaja Kristiina Hietasaari avaa raadin valintakriteerejä.

Himos on koko kansan hiihtokeskus
Vuoden hiihtokeskus 2022 Himos on todellinen koko kansan laskettelukeskus. Keskusta on kehitetty rautaisella ammattitaidolla ja suurella sydämellä jo vuosikymmeniä. Työn jälki näkyy myös kuluttajakyselyn tuloksissa: Himoksen suorituspaikat ja niiden kunto saivat paljon kiitosta.

Erityiskiitoksen Himos ansaitsee lapsiperheiden viihtyvyyden eteen tehdystä pitkäjänteisestä ja määrätietoisesta työstä. Himoksella lapsiperheet – ja etenkin perheen pienimmät – on nostettu jalustalle. Huolella tehty ja rakennettu kahden hehtaarin laajuinen lastenmaa kuvastaa hyvin, kuinka paljon lapsia Himoksella arvostetaan.

Ski.fi:n kyselyssä Himosta kuvailtiin todelliseksi koko kansan hiihtokeskukseksi, missä on helppo viihtyä:

”Himoksella on aina ystävällistä palvelua, rinteet huippukunnossa ja vuosikausia jatkunut hyvä positiivinen meno!”

Artikkeli julkaistu 24.11.2022