ENSILUMEN LADUN KAUSIKORTIT NYT ENNAKKOMYYNNISSÄ!

ENSILUMEN LADUN KAUSIKORTIT NYT ENNAKKOMYYNNISSÄ!

Ensi syksynä Himoksella pääsee ladulle jo loka-marraskuussa. Sen mahdollistaa maaliskuussa purun alle pakattu säilölumi ja kesällä rakennettava uusi latupohja.

Ensilumen ladun lähtöpaikka tulee olemaan länsirinteiden alla ja kääntöpaikka pohjoisrinteiden ala-asemalla. Noin kahdeksan metriä leveää baanaa hiihdetään molempiin suuntiin. Valaistulla latupohjalla tulee olemaan pituutta 1,7 kilometriä eli lenkin kokonaispituus venyy 3,4 kilometriin.

Uusi ensilumen latu pidentää Himoksen maastohiihtokautta jopa kahdella kuukaudella, sillä aiemmin hiihtämään on päässyt yleensä vasta joulu- tai tammikuussa.

Säilölumi levitetään latupohjalle heti, kun ilmat ovat riittävän viileät. Tarkka avauspäivä selviää syksyn tullen.

Tulevana syksynä tavoitteena on avata säilölumella aluksi noin kilometrin pituinen latu.

KAUSARIT ENNAKKOHINTAAN HUHTIKUUN AJAN

Ensilumen ladun kausilippu kannattaa ostaa nyt. Liput ovat ennakkomyynnissä alennettuun hintaan 1.5. saakka. Aikuiset (17-vuotiaat ja sitä vanhemmat) saavat kausilipun nyt 89 eurolla (norm. 120 €) ja lapset (10–16-vuotiaat) 45 eurolla (norm. 60 €).

Ennakkokausarin saat maksamalla lipun Himoksen Latuosuuskunnan tilille FI80 5091 0320 1264 35.

Kirjoita viestikenttään Ensilumen latu, oma nimesi ja syntymäaikasi.

Halutessasi maksaa kausikortin liikunta- ja kulttuuriseteleillä tai -korteilla tai mobiilisovelluksilla, olethan yhteydessä Himos-Yhtiöiden toimistoon puhelimitse 020 711 9100 tai sähköpostilla markkinointi@himos.fi.

Voit noutaa kausikortin Jämsän kaupungin infosta syyskuussa. Jos haluat lipun kotiisi, ilmoita maksaessasi myös osoitteesi, niin kausikortti postitetaan sinulle.

Ennakkomyynnissä ovat vain kausikortit. Syksyllä myyntiin tulevat myös päiväliput.

LUMETUSJÄRJESTELMÄ TEKEE LADUSTA LUMIVARMAN

Ensilumen ladun rakentaa Jämsän kaupunki. Kaupunki rakennuttaa mm. ladun pohjan, valaistuksen ja opasteet sekä lumensäilömispaikan.

Kaupunki rakentaa ladun viereen myös lumetusjärjestelmän, jonka avulla ladusta saadaan lumivarmempi. Hiihtokausi ei siis katkea lauhanakaan talvena, kun ladun lumia voidaan vahvistaa tykkilumella.

Ladun ylläpidosta ja kunnostuksesta vastaa Himosvuoren Latuosuuskunta.

LUMI ON JO PAKATTU

Ensilumen ladun rakentamisen kustannusarvio on noin 750.000 euroa. Keski-Suomen ELY-keskus myönsi Jämsän kaupungin hankkeelle tukea 70 %.

Kaupunki sai rahoituspäätöksen joulukuussa. Sen jälkeen Himoksella on laitettu hihat heilumaan, jotta ensilumen latu saadaan auki jo tämän vuoden syksyllä. Säilöttävä lumi tehtiin heti alkuvuodesta ja se on jo purun alla odottamassa syksyä.

Ladun suunnittelussa ja organisoinnissa mukana ovat Jämsän kaupungin lisäksi olleet Himos-Yhtiöt Oy, Himos Lomat Oy, Multisnowtech Oy, Jämsänkosken Ilves ja Kaipolan Vire.

Aiheesta muualla: https://www.himosjamsa.fi/tekemista/ensilumenlatu/