ENSILUMENLATU AVATAAN LAUANTAINA 13.11. KLO 9

ENSILUMENLATU AVATAAN LAUANTAINA 13.11. KLO 9

Himoksen Ensilumenladun lumien levitys aloitettiin maanantaina 8.11.2021 ja ladulle pääsee hiihtämään lauantaina 13.11.2021 klo 9 alkaen sekä perinteisellä tyylillä että luistellen. Latu on valaistu ja tarkoitettu kaikentasoisten hiihtäjien käyttöön. Hiihtolatu on yhteen suuntaan noin 1,2 kilometriä, joten kaikkiaan hiihtolenkille kertyy mittaa edes takaisin noin 2,4 km.

Ladun lähtöpaikka on länsirinteiden alaosassa. Esimerkiksi Google Mapsin Himosraitti 2 Parking opastaa oikeaan paikkaan. Ladun kääntöpaikka on tällä hetkellä luoteisrinteiden alla olevalla laavulla, jossa voi pitää taukoa ja syödä vaikka eväitä. Laavulla on Bajamaja. Suihkussa käynti mahdollisuus ma-pe klo 9-15 länsirinteiden vaunualueen tukirakennuksessa hintaan 3 euroa/hlö. Maksu sekä avaimen nouto ja palautus Himos-Yhtiöt Oy:n toimistolle.

Ladulle myydään sekä kausi- että päivälippuja. Lipun voi ostaa yleisimmillä maksuvälineillä Center Marketista (HImos Centerin yhteydestä) sekä liikunta- ja kulttuuriseteleillä sekä mobiilisovelluksilla (Smartum, Edenred, Tyky, ePassi) hiihtokeskuksen toimistolta arkisin klo 9-15 välisenä aikana, osoitteesta Länsikeskuksentie 11. Päivälipun voi maksaa paikan päällä myös MobilePaylla. Katso tarkemmat ohjeet täältä >>

Ensilumenladun lumet säilöttiin syksylle 2021 nopealla aikataululla ja väliaikaisratkaisulla projektin käynnistyttyä. Pakkaskelien myötä latua saadaan käyttöön lisää ladun yhteydessä olevan lumetuslinjaston avulla. Latupohjan ja lumetuslinjaston rakentamisesta on vastannut Jämsän kaupunki. Ladun ylläpidosta ja kunnostuksesta huolehtii Himosvuoren Latuosuuskunta. Latupohjan rakentamiseen on saatu tukea Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Ensilumenlatu on maksuton 1.1.2022 alkaen.

Artikkeli on päivitetty 1.1.2022