HIMOKSEN RINNETOIMINNOISSA EI OLE TODETTU KORONATARTUNTOJA

HIMOKSEN RINNETOIMINNOISSA EI OLE TODETTU KORONATARTUNTOJA

Tampereen yliopistollinen keskussairaala (Tays) julkaisi tänään Twiitin, jonka mukaan Himoksella on viikonloppuna 29.-31.1. ollut useita mökkibileitä, joiden jäljiltä on tullut esiin koronatartuntoja. Himoksen rinneyhtiöön ei ole asiaan liittyen oltu yhteyksissä eikä tiedossa ole rinnetoimintaan tai sen palveluihin liittyviä koronatartuntoja.

Asiakkaiden ja työntekijöiden terveys sekä turvallisuus ovat meille ensiarvoisen tärkeitä. Vallitsevan koronavirustilanteen johdosta olemme tehneet palveluihimme tälle talvelle monia muutoksia, jotta laskettelun harrastaminen ja oheispalveluiden käyttö olisi mahdollisimman turvallista. 

Vuokraamossa, lipunmyynneissä ja ravintoloissa käytetään lasiseinää tai pleksiä henkilökunnan ja asiakkaiden välissä. Lisäksi henkilökuntamme käyttää sisätiloissa kasvomaskia tai -visiiriä liikkuessaan asiakkaiden keskuudessa. Jaamme myös asiakkaillemme maskeja ravintolan ja vuokraamon sisäänkäyntien yhteydessä. Käsidesiä on saatavilla kaikissa palvelupisteissämme ja vuokraamoihin jonotetaan turvallisesti ulkona.

Palvelurakennusten ovenkahvat, wc-tilat, ravintoloiden pöydät ja tuolit sekä maksupäätteet on käsitelty Nanoksi-pinnoitteella. Pinnoite tuhoaa yhdessä valon kanssa viruksia, bakteereja, homeitiöitä ja muita haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Pinnoitteen käytöstä on hyviä kokemuksia mm. sairaaloista ja huvipuistoista.

Noudatamme kaikessa toiminnassamme niin viranomaisten kuin Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen antamia laskettelupalveluja koskevia, ohjeita ja suosituksia.

THL:n Mika Salminen on kommentoinut MTV-uutiset.fi haastattelussa, että ulkona on todella pieni riski saada tartunta. Hän toteaa, että hiihtoladut, laskettelumäet, pulkkamäet ja metsät ovat nyt turvallisimpia paikkoja nauttia lomailusta.

Tulemalla rinteeseen vain terveenä, noudattamalla hyvää käsi- ja yskimishygieniaa, pitämällä huolta turvaväleistä ja käyttämällä maskia tilanteen vaatiessa voimme nauttia talvilajeista turvallisin mielin.

Lisätietoja koronaan liittyvistä varotoimenpiteistä löytyy koronainfostamme.

Himos-Yhtiöt Oy

Artikkeli on julkaistu 4.2.20121